Ekat kisat
Uudet painikoululaiset uskaltautuvat
vähitellen kisoihin. On aika lähteä kokeileman kisoja
silloin, kun painikoululaisesta siltä tuntuu ja valmentaja
siihen houkuttelee. Kisat, vaikka voittoa ei tulisikaan ja
varsinkin silloin, kasvattavat ja motivoivat harjoittelemaan
tehokkaammin. Ensimmäiset kisat on yleensä turvallisesti
omat mitalipainit painisalilla, ne järjestetään sekä
syksyllä vapaapainikauden loppupuolella sekä keväällä
kreikkalaisroomalaisella kaudella.
Seuraavaksi lähdetäänkin sitten
lähiseurojen ikäkausikisoihin ja silloin onkin vähän enemmän
muistettavaa. Painijoita jännittää ja vanhempia yleensä
vielä sitäkin enemmän. Niinpä olemme laatineet listan
huomioitavista asioista kisakynnyksen madaltamiseksi:
Vakuutus ja lisenssi
Ennen kisoja täytyy hoitaa vakuutus ja
lisenssiasiat kuntoon.
- Ensimmäistä lisenssiä
maksavat ottavat yhteyttä valmentajaan, jolta saa
lisäohjeita.
- Lisenssi on voimassa
kalenterivuoden, tammikuussa painiliitto lähettää
esitäytetyn lomakkeen vanhoille lisenssin haltijoille.
- jos painijalla on
vakuutus, joka kattaa painiharjoitukset ja kilpailut,
pyydä todistus siitä vakuutusyhtiöltäsi ja lähetä se
painiliittoon. Todistuksesta pitää ilmetä, että se
kattaa painiharjoitukset ja -kisat. Silloin voit
maksaa lomakkeella pelkän lisenssiosuuden.
- kuitti lisenssimaksusta
riittää kisoissa niin kauan kuin oikea lisenssi tulee n.
kolmessa viikossa
- Lisää lisensseistä
löytyy
Painiliiton lisenssisivulta
Ilmoittautuminen
- noin kuukausi ennen
kisoja painisalin ilmoitustaululle ilmestyy
kilpailukutsu ja pari viikkoa ennen kisoja
ilmoittautumislista, johon kirjoitetaan nimi, paino, ikä
(syntymävuosi) sekä ensimmäisen lisenssin vuosi
karhunpennuilla tai nassikoilla (löytyy lisenssistä).
- ryhmänjohtaja tai
valmentaja hoitaa varsinaisen ennakkoilmoittautumisen
seurakohtaisesti listan mukaan
- seura hoitaa myös
jäsentensä osanottomaksut
Varusteet
- seuran painitrikoot,
punaiset ja siniset, saat lainaan valmentajalta tai
huoltajalta, salilla ennen kisoja tai viimeistään
kisapaikalla aamulla
- painitossut,
pieniä kokoja saa yleensä ostettua käytettynä
edullisesti. Uusia tossuja myy Pärkkä ja
urheiluliikkeet, kysele salilla.
- nenäliina,
tuomarille ei enää näytetä nenäliinaa kehään tultaessa,
mutta painijoilla on nenäliina mukanaan. Se sijoitetaan
painin ajaksi trikoiden sisään vatsan päälle.
Punnitus
- kisakutsusta näkee,
mihin aikaan punnitus on, ole ajoissa paikalla
- puntareita on yleensä
2-3, etsi oman ikä- ja painoluokan puntari
(aloittelijoille yleensä oma). Käy vessassa ennen
punnitusta. Punnitukseen mennään painitrikoilla,
punnituksen lisäksi siinä tarkistetaan painilisenssit ja
nostetaan arpalipuke, joka ratkaisee kenen kanssa painit
ensimmäiseksi.
Usein puntarilla tarkistetaan myös kynnet, ne eivät saa
olla pitkät. Yhä useammin tarkistetaan myös ettei
painijoilla ole mitään tarttuvia ihottumia (silsa tai
märkärupi).
- punnituksen jälkeen on
yleensä vapaata noin kello 12 saakka. Siinä välissä on
hyvä käydä syömässä. Ruokalippuja myydään yleensä
samassa paikassa, missä valmentajat ja huoltajat
maksavat kisojen ilmoittautumismaksut, ruokalasta niitä
ei yleensä saa.
Lämmittely
- ennen kilpailujen
alkamista verrytellään lihakset lämpimiksi. Yleensä joku
vanhemmista painijoista vetää lämmittelyn. Lämmittelyllä
ehkäistään vammojen syntymistä
Painilistat
- painilistasta näkee
sarjan ja ottelijoiden lisäksi, minkä väriset trikoot
painijoilla tulee olla: listassa vasemmalla olevalla on
punaiset trikoot ja oikealla olevalla siniset
- ottelut on numeroitu
listassa, ole ajoissa, oikeanväriset trikoot yllä,
valmiina menemään kuuluttajan osoittamalle molskille
Molskilla
- kehään tullessasi
kättele tuomari ja vastustaja
- valmentaja tulee yhteen
kulmaan antamaan neuvoja ja vastustajan valmentaja
toiseen, tauolla menet oman valmentajasi luo, molskilta
ei saa lähteä kesken pois.
- Pojilla
ja tytöillä jakson otteluaika on 1,5 minuuttia. Jaksojen
välillä on 30 sekunnin tauko. Jokaisen jakson jälkeen
nimetään jakson voittaja. Painija, joka voittaa kaksi
jaksoa on ottelun voittaja. Mikäli sama painija voittaa
kaksi ensimmäistä jaksoa, ei kolmatta jaksoa painita.
Selätys päättää ottelun tapahtui se millä jaksolla
tahansa. Jos piste-ero on kuusi pistettä tai enemmän
jakso loppuu siihen (ylivoimainen pistevoitto = ypv).
Usein pienten
sarjoissa ei ole taukoa, vaan painitaan 3 minuuttia
yhteen menoon, silloin ypv:n raja on 10 pistettä.
- ottelun päätteeksi
tuomari nostaa voittajan käden ylös voiton merkiksi
- ottelun ratkettua
kättele mattotuomari, vastustaja sekä vastustajan
valmentaja !
- ottelu saa adrenaliinin
virtaamaan ja häviö on aina kova paikka, nuoret painijat
reagoivat häviöön hyvin erilailla eikä ole harvinaista
nähdä isompienkin painijoiden silmissä harmin
kyyneleitä. Vanhemmilta vaaditaan oman lapsensa
tuntemista ja diplomatiaa. Usein on paras välttää
sanomasta, mitä olisi pitänyt tehdä toisin - valmentaja
kertoo sen sitten myöhemmin. Paras on jos tuntee painia
sen verran, että löytää sieltä ne onnistuneet jutut ja
myös kertoo sen. Myönteinen kehitys on syytä huomioida
kehuin, vaikkei voittoa tulisikaan.
- Sääntöjä ei opi
hetkessä, mutta
Tampereen painiseuran sivuilta pääsee alkuun.
Otteluiden jälkeen
- listoista näkee montako
painijaa on sarjassa, jos samassa sarjassa on enemmän
kuin viisi painijaa, sarja jaetaan lohkoihin, joissa
ensin selvitetään keskinäinen järjestys. Sitten lohkojen
parhaat jatkavat (joskus myös kakkoset). Jos sarjassa on
vain muutama painija niin kaikki painivat kaikkia
vastaan.
- kun kaikki ottelut on
painittu, on aika käydä suihkussa. Vaikka molski
puhdistetaankin säännöllisesti treenikämpillä, voi pöpöt
ja bakteerit levitä painikavereista. Käy suihkussa
viimeistään kotona, kilpailujen jälkeen tulisi peseytyä
Nizoral shampoolla, vartalo- ja hiussilsan leviämisen
estämiseksi. Nizoralia on saatavissa apteekista.
- palkintojen jako
tapahtuu kaikkien otteluiden jälkeen, ottelupisteiden
laskemisen menee hetki.
- palkintoa hakiessasi
muista kätellä myös kilpakumppanit
Onnea matkaan, taitojen karttuessa
huomaatte viettävänne useimmat lauantait kisoissa! Jopa
silloinkin, kun omat lapset eivät paini...=)
|